Anni Laukka Autokeskus Padel Riihimäen klubivastaavaksi

Syksyisestä säästä huolimatta aurinkoisia uutisia! Saamme riveihimme vahvistusta ja palvelutarjontaamme monipuolisuutta, kun Anni Laukka aloittaa klubivastaavanamme. Annin työtehtäviin kuuluvat erilaiset pelitapahtumat, tutustumistilaisuudet ja turnaukset.

Anni on monelle tuttu pelikentiltä, josta hänet on löytänyt hyvin tiiviisti viimeisen reilun vuoden ajan.
”Itse hurahdin padeliin 2021 elokuussa tutustumistapahtumassa ja laji vei heti täysin mennessään! Minulla ei ollut aikaisempaa maila- tai pallopelitaustaa, mutta padel on siitä hieno harrastus, että se sopii kaikille. Jo ensimmäisillä kerroilla tulee onnistumisia, kehittymistä ja sitä myöten mukavia pelejä. Lajin hienous on myös sen sosiaalisuudessa ja on erinomaista liikuntaa. Kannustankin kaikkia kokeilemaan lajia, ainoa riski on, että sinäkin hurahdat siihen täysin!”

Anni on innoissaan päästessään kehittämään Autokeskus Padel Riihimäen toimintaa.
”Mahtavaa päästä paikallisen toimijan tiimiin mukaan! Tehdään yhdessä ensi kaudesta superaktiivinen ja nautitaan lajista!” Anni tiivistää.

Klubivastaavan rekrytoinnin myötä lähtökohdat klubimme ensimmäiseen kokonaiseen toimintavuoteen näyttävät erittäin hyvältä. Kentät avautuvat kevään edetessä heti säiden salliessa ja koko kauden kestävä tapahtumatoiminta pääsee käyntiin. Vielä on toki tätäkin kautta jäljellä, joten kannattaa hyödyntää kaupungin edullisimmat vuorot.

Aina iloisen Annin terveiset kaikille lajista kiinnostuneille:
”Ottakaa rohkeasti yhteyttä tapahtumatoiveista tai muusta lajiin liittyvästä. Kaikki ideat otetaan huomioon ja pyritään näin tarjoamaan kaiken tasoisille pelaajille mielekästä toimintaa.”

 

FAKTAT: Anni Laukka
• Riihimäkeläistynyt viisi vuotta sitten
• Lempilyönti: Lasipompun jälkeen matalat puolustuslyönnit (Chiquita)
• Lempiruutu: A
• Kätisyys: Oikea

 

Autokeskus Padel Riihimäellä aktiivinen kesäkuu – tule mukaan!

Kesäkuussa kentillä tapahtuu! Lajitutustumisia, pelitapahtumia ja viikonlopun huipputarjous, näitä ei kannata jättää väliin!

Autokeskus Padel Riihimäen WhatsApp-ryhmä avattu – liity mukaan!

Autokeskus Padel Riihimäen kesä on täynnä tapahtumia ja peli-iloa – katso ajankohtaiset uutiset ja tarjoukset!

Autokeskus Padel Riihimäen kentillä on jo päästy nauttimaan hyvistä ulkopeleistä ja aurinkoiset säät vain jatkuvat! Hyödynnä äitienpäiväviikon tarjous, osallistu pelitapahtumiimme tai tule kokeilemaan lajia ensimmäistä kertaa! Tarjoamme kaupungin edullisimmat pelivuorot…

Kesän 2023 hinnasto – kaupungin edullisinta padelia loistavalla paikalla!

Kaudella 2023 saamme tehdä upeaa yhteistyötä yritysten kanssa!

Autokeskus Padel Riihimäen kentät avattu – tervetuloa pelaamaan!

Huhtikuu tarjoushinnoin – vain 14€/tunti!

Kauden aloitus lähenee – katso kesän tarjoukset

Autokeskus Padel Sveitsin ja Padel Riihimäen pääyhteistyökumppaniksi!

Padel Riihimäki ja Padel Sveitsi ovat solmineet yhteistyösopimuksen Autokeskuksen kanssa pääyhteistyökumppanuudesta kaudelle 2023!

Syyskuun hintapäivitys!

Tarjoamme loppukuun vuorot tästä eteenpäin huippuedulliseen hintaan. Arkipäivisin vuorot maksavat tästä eteenpäin vain 16 euroa/h ja iltaisin sekä viikonloppuisin 20 euroa/h. Päivitimme myös vuorojen viimeisen peruutusajan vain kymmeneen tuntiin, niin…

EXEL padel Riihimäen vuorojen varaus on nyt auki

Asiakaspalvelu

Varaukset tehdään Playtomic-sovelluksen kautta. Vuokramailat ja pallot ovat lukituissa laatikoissa kenttien yhteydessä, saat varausvahvistus-sähköpostissa koodin lukkoon. Palloja ei toistaiseksi myydä erikseen, joten osta ne varauksen yhteydessä Playtomicista.

Sijainti

Kentät sijaitsevat Riihimäen Urheilutalon läheisyydessä Teutonpuistossa Laaksokadun varrella. Kentille pääset kätevästi pyöräillen ja lähellä on runsaasti parkkitilaa, jos saavut autolla.
,

Ota yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää, palautetta tai haluat antaa kehitysehdotuksia - vastaamme kaikkiin viesteihin niin nopeasti kuin ehdimme. Vuoroja ja varauksia koskeva kiireellinen asiakaspalvelu hoidetaan sähköpostin kautta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.